torstai 1. marraskuuta 2007

Hällöween


Uusi kuu, samat kujeet! Kyllä huomaa et on marraskuu. Palelin yöllä mielettömästi. Ikkunastani vetää vaikka se on kiinni. Yöllä kaduilla näkyi paljon noitia, piruja, haltijoita ja muita olentoja. Näkyi myös merirosvo = Outi, ja Farao Tume I. Minä piruilin. Kuvia luvassa piakkoin.

Oltiin yhdellä belgialaisella tytöllä Tinellä naamiaisissa. Tutustuin Jeesukseen. Jesús on filosofi. Jesús kertoi meille kuinka hän on kaksi päivää sitten perinyt 2 miljoonaa € sekä asunnon tädiltään, jonka on tuntenut 15 minuutin ajan. Hän myös valaisi meitä siitä miltä tuntuu kun kukaan ei ymmärrä häntä ja kuinka hän on kirjoittanut 3 tohtorin väitöskirjaa isänsä ystäville. Vaatimaton tyyppi kaikin puolin.

Bileet oli tosi kansainväliset. Kolumbialainen, kreikkalaisia, italialaisia, saksalaisia, ranskalaisia, venäläinen, belgialainen, suomalaisia... Idefixillä saattaa olla kohta fani Kolumbiassakin!

Kävelin ruotsalaisen kanssa kotiin 6 kilometriä viideltä aamulla keskustellen järkeviä espanjaksi.


Oltiin tässä päivällä syömässä kiinalaisessa Estherin äitin, siskon (Irene) ja lapsuudenkaverin Violetan kanssa. Namia ruokaa ja ihan liikaa. (Nyt on myös outoja vatsanpuruja.) Olisin tahtonut puikot mutta ei niillä ollu (: Saatiin ruoan jälkeen lahjaksi vuoden 2008 seinäkalenterit, voin nyt sitten opiskella viikonpäivät kiinaksi.
Jatkettiin siitä kahville Paseo Maritimolle, rantakadulle. Ne on mukavaa sakkia ja puhuu ihanasti chiclanaa = naapurikylän murretta.

Keskusteltiin mm. Joulupukista, Cádizin karnevaaleista ja niiden koirasta.

Ei kommentteja: