Joo eli ei siis mennyt ihan putkeen pragmatiikan tentti. Teoriaosuus saattais viel mennäki läpi mutta soveltaminen, hmm...
Lisäksi vihjaisin kämppikselle hiukkasen huonona päivänä että se voisi olla siistimpikin. Se reputti tentin ja sen ryhmäläiset oli sille mulkeroita, niillä oli riita. Mutku en mä tiennyt...
Muuten on ollut ihanan keväinen päivä. Aurinkoinen. Paseo Maritimolla käppäili poikia tank topeissa :D Jippii.
Olin kaverini Jeesuksen kanssa lounaalla/välipalalla, merendar. Sitten menin Outin, Violetan ja Estherin kanssa shoppailee karnevaaliasusteeseen pikkuisia hienosäätöjuttuja, viittä vaille valmis.
Tulin just salsaamasta, oltii taas Tumen kaa tanssimas parin viikon tauon jälkeen. Salsaope astui mun jalalle koroillaan 2 kertaa ja ihan samaan paikkaan (juuri niin, salsaope). Nyt siin on mahtava kipeä patti. Mut kivaa oli. Ihana päästä taas tanssahtelee. Tutustuin ruotsalaiseen Johannaan, tosi mukava. Kaikki pohjoismaalaiset joihin oon tutustunu tääl ihan helmityyppejä.
Huomenna projektina lausesemantiikan essee.
keskiviikko 30. tammikuuta 2008
sunnuntai 27. tammikuuta 2008
Aurinkoista +18
Ajattelin vain kertoa että olen tyytyväinen (: Istun parvekkeella opiskelemassa pragmatiikkaa. Aurinko paistaa. Välillä kuuntelen ja katselen kun aallot lyö rantaan ja ihmiset kävelee Paseo Maritimolla. Kuuluu iloisia lasten kiljahduksia. Asteita on 18 Windows Vistan sääohjelman mukaan.
Opiskelu voisi olla tylsempääkin :D Katellaan tuunko enää Suomeen takas ollenkaan.

keskiviikko 23. tammikuuta 2008
Hurahdus
Nonni.
Nyt olen virallisesti hurahtanut Cádizin karnevaaleihin! Ihan mahtavaaa! Kaikki yöt tulee Gran Teatro Fallasta konsertit suorana Onda Cadizilta (tv-kanava). Ja mähän istun täällä, teen läksyjä tai muuta järkevää, kuuntelen karnevaaleja, repeilen välillä ja pitelen vatsaa ja jatkan kirjoittamista! Tää on aivan mahtava ilmiö! Mä muutan Cádizii!!!
Nyt vast oikeesti tajuun et mitä Esther sillä tarkoitti ku se selitti et chirigotat sun muut laulaa ajankohtaisista ilmiöistä ja et niillä on kaikki viimesen päälle mietitty: lavasteet, vaatteet, meikit, sanat. Mun suosikki on potpourriosa chirigotien esityksistä, pätkiä tunnetuista biiseistä ja voi arvailla et mikä alkuperäinen biisi on ja biisien sanat on muutettu jotenkin Cádiziin liittyväksi läpäksi. Täl hetkel yks chirigota on pukeutunu raksamiehiks ja heittää läppää siitä ku raksamiehet tääl ain huutelee naisille ja ei saa mitään aikaseks ja kun Cádizissa on kaikki kadut ja rakennukset remontissa, että tarttis tehrä jotain. Näyttääpä noiden raksamiesten seassa olevan meidän naapurikin!
Viva el Carnaval de Caí!!!

tiistai 22. tammikuuta 2008
Paniikki auringossa
Paniikki ja kylmä hiki nousevat pikku hiljaa otsalle... 29. mulla on eka tentti. Pragmatiikkaa. Siinä ei ole mitään käytännöllistä, pelkkää teoriaa ja abstrakteja käsitteitä. Sitä ennen pitää tehdä yks työ ja sen tekeminen on Hidasta Hommaa isoilla H:lla. Mulla oli eka suullinen esitelmä espanjaksi Francon aikaisesta sensuurista eilen. Se meni ihan hyvin.
Karnevaaliasut selvillä! Ollaan kavereiden kanssa...
tai enpäs kerrokaan :D
Iiris ja Javi tulee tänne!! Jippii! Ilo irti.
Matkasuunnitelmia kerääntyy... (rahaa ei, taidan mennä kadunkulmaan soittelee huiluu). Silti ajattelin mennä Portugaliin ja Pohjois-Espanjaan, Cannesiin ja johonkin sen naapurikaupunkeihin ja Las Palmasiin. Tsekkiläinen Veronika kutsu mut sen luo Puolan rajalle :D Siispä Tsekkeihin ja Puolaankin käy tie viimeistään heinäkuussa.
Meitä suomalaisia on Cádizissa Erasmuksina nyt yhteensä viisi! Yks kanarialainen kaveri joka oli Suomessa Erasmuksena sanoi suomalaisista: "Te ootte niin älykästä porukkaa että jos teitä olis enemmän te olisitte jo valloittanu maailman." ;)
Täällä on ollu ihanat säät. Melkein viikko putkeen 18 astetta ja aurinkoista. Piristää kummasti.

tiistai 15. tammikuuta 2008
Karnevaalimusaa
Klikkaahan ostikkoa ja kato ja kuuntele karnevaalimusaa. Must ne liikkuu tosi hassusti ja machosti :P
Los Yesterdays, Esther tykkää. Toi soitin siinä alussa on el pito.

maanantai 14. tammikuuta 2008
PreCarnaval
Eilen heräsin klo 19! En olis varmaan heränny silloinkaan vaan oisin nukkunu seuraavaan aamuun asti, ellei Tume olis soittanu että nyt lähdetään kattomaan mikä meno la Viñassa.
Viña on Cádizin kaupunginosa ja karnevaalien kehto. Karnevaaleista sais tarinaa muutaman kirjan verran, mutta kerrotaan nyt vaikka se, että Cádizin karnevaaleissa on ensin teatteri Fallassa (eilen) konsertti jossa soittaa ja laulaa erilaiset ryhmittymät: kuorot, chirigotas, comparsas ja kvartetit. Niil on mitä mageimpia asuja ja lavasteita ja ne laulaa paso doble musatyyliä. Tietyntyyppistä flamencoa.
Chirigotas on yleensä yleensä hauskempii, ne heittää läppää ja parodiaa joistain biiseistä tai ilmiöstä kuten vaik nettirakastavaiset tai se kun Espanjan kuningas sano Hugo Chavezille et "Mikset oo jo hiljaa?" ym.
Comparsas ja kuorot ottaa kantaa poliittisiin asioihin ja yhteiskunnhan ongelmakohtiin sun muuta. Joka vuosi on uudet biisit ja jotkut säveltäjät on vuosi vuoden jälkeen pinnalla, ryhmittymien kokoonpano saattaa muuttuu joka vuosi, mut on jotain sääntöjä minkä mukaan ryhmät pitää muodostaa.
Kvartetit keskittyy yleensä pelkästään läpän heittoon.
Teatro Fallassa siis kilpaillaan parhaan ryhmittymän tittelistä (en tiedä mitä voittaja saa, rahaa?). En oo myöskään selvillä kuka voittajan päättää, osaksi ainakin yleisö. Liput sinne Fallaan saattaa maksaa jopa 200€. En siis oo menossa (: Ihmiset seurailee kisoja telkkarista. On myös ryhmiä jotka esiintyy vaan kadulla eikä osallistu kisoihin. Kaikki ryhmät esiintyy karnevaalien pääpäivänä kaduilla. Innokkaimmat karnevaalifanit (öö, eli näemmä kaikki gaditanot eli cadizlaiset), osaa sanat ja melodiat ja laulaa mukana. Osa ostaa lempiryhmiensä äänitteitä ja videoita.
Tänä vuonna 2.2. on pääpäivä ja yleisönkin kuuluu pukeutua. Ihmiset on jutellu jo ennen joulua siitä et Mites meinaat pukeutua. Mun mielestä kaikki biisit kuulostaa tosi samalta. Kaikki laulajat myös liikkuu ja elehtii ihan samalla tavalla. Must on vaikuttavaa miten ihmiset jaksaa kuunnella ja katsella sellasta jopa 8h putkeen innoissaan. Ehkä en oo viel päässy ihan sisään tähän musiikkiin.
La Viñassa oli hirveesti ihmisiä, ne joi tinto de veranoa pitkulaisista muovimukeista, ja jäillä tietenkin. (Näinä kuukausina oon oppinu et espanjalaiset ei vois kuvitellakaan juovansa muuta ku olutta ilman jäitä) Ihmiset tanssi rumpumusan tahdissa, erilaiset rytmiryhmät improvisoi tosi mageesti kadun kulmissa. En oo nähny missää niin likasia katuja ku eilen, ne oli täynnä muovimukeja, pulloja, papereita, ruokaa... ja jotku kävi huoletta tekemässä nestemäiset tarpeensa seinän vieressä missä vaan... Nyt ymmärrän mitä Esther ja Viole tarkotti ku ne sano että laita sitten sellaset kengät ja housut karnevaaleihin ettei haittaa et ne hajoo ja likaantuu.
Totta puhuakseni, en tykkää kännisten ihmisten massakokoontumisista. Mul on sellasissa vähän turvaton olo. Mut yritän päästä liiallisesta varautuneisuudestani ja tottua, koska kaikki aina hehkuttaa miten kivaa karnevaaleissa on.

torstai 10. tammikuuta 2008
Ahora
Ahora vengo... eli tulen takaisin.
Ahora voy... eli tuun sinne teille tai minne nyt ikinä onkin tarkoitukseni.
Ahora mä teen sen...
Ahora maksan sulle takaisin jos lainaat mulle...
Ahora selitän sulle...
Aluksi luulin että espanjalainen nyt on oikeesti hetkinen. Mut sepä voi näemmä olla kuinka pitkä aika tahansa kahden sekunnin ja äärettömyyden välillä (:

Kämppä tulessa
Blogi uudistui...
Yhden katutasossa olevan kämpän ikkunanpielet on mustana. Policia Local ja muutama Atlantico 4:n asukas pyörii sen ympärillä. Sherlock: siellä on ollut tulipalo.
Onneks on enää 15 kirjallista työtä tehtävänä tän kuun loppuun mennessä, kaksi ryhmätyötä ja 8 tieteellistä artikkelia luettavana. Toissapäivänä töitä oli vielä 16. Samaan aikaan pitäis lukee tentteihin. Eihän tässä mikään kiire ole, vielä melkeen 3 viikkoa aikaa.
Mikä elämä?

keskiviikko 9. tammikuuta 2008
Kiitos kortista, serkku
Kiiiiitos kortista Pia & Jari & Miro (:
Vuokranantajalla on hiukkasen kestänyt antaa se mulle, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan :D

tiistai 8. tammikuuta 2008
Tottumiskysymys
Täällä on muutama asia joihin mun on hankala tottua... Pikkujuttuja, mutta taidanpa silti rustailla niistä.
Sano se suoraan
"Mä en tykkää sun nimestä, se kuulostaa rumalta." tai "Sä oot lihonnu." on täällä ihan normaalieja kommentteja, ei selkeestikään sen epäkohteliaampia kuin "Onpas sulla kiva nimi" tai "Näytätpä nätiltä tänään.". Suomessa oon tottunu siihen et jos toisen nimi on outo tai "ruma" niin ei sanota mitään, jos siitä pidetään erityisesti niin sit voi lausua kohteliaisuuden. Mun on hankala tottuu tollaseen ja auttamattomasti jos joku uusi tuttavuus kommentoi et mun nimi on ruma, mua ei huvita jutella sen kanssa enää toiste.
Vesijohdot
Kun pyykkikone on päällä, ei voi mennä suihkuun samaan aikaan, tiskata tai edes vetää vessaa, koska vesi tulee niin alhaisella paineella että vaatteet ei peseydy tai huutoudu. 11. kerroksessa asustelu vaikuttaa? Mun on täytyny kerran kertoa myöhästymiseni syyksi se, ettei voinut käydä aamupesulla kun pesukone oli päällä. Hauskinta on se et ihmisten mielestä se oli ihan loogista eikä mua katottu yhtään pahasti, ja ekana ne kysyi monennessako kerroksessa asun (:
Friteerattua ja kovaa pullaa
Ihmettelen miten Andaluciassa on vielä normaalipainoisia ihmisiä kun joka aterialla on jotain friteerattua ja valkoista leipää, ja picos. Picos on pikkusormen kokoisia kovia vehnäjauhosta, vedestä ja suolasta tehtyjä naposteltavia. Kaikki kai myös syö ne ravintolassa, koska niistä joutuu maksaa sen pari euroa vaikka niitä ei söisikään. Jos (kun) ei jaksa itse kokata joka päivä, paisuminen on väistämätöntä.
P***a mäihä
Kun kävelee kadulla, saa katsella tarkasti jalkoihinsa ettei astu koiranpaskaan. Mä en oo vielä astunu, joten haistan, et se hetki kun mullekin käy paska mäihä ja tallaan lantaa on hyvin lähellä. Tosi miellyttävää. Onko ne hurtat niin hankala ohjata vaikkapa kadun reunaan asioille? Taidan ruveta markkinoimaan täällä Hauska-koirankakkapusseja.
Tottumiskysymys.

maanantai 7. tammikuuta 2008
Los Reyes Magos
Perjantaina juhlittiin Estherin synttäreitä, jotka on oikeesti 5.1. Se täytti 26 ja me ostettiin sille Violetan kanssa kakku kynttilöineen. Lahjoitin sille sen patalapun =kintaan, sekä muita juttuja joista tiesin et se tykkää (: Oltiin eka meillä ja sitten mentiin tanssimaan.
6.1. on kolmen itämaiden viisaan tietäjän päivä, el dia de los Reyes Magos. Ne tuo lapsille lahjoja, ja aikuisillekin tietty. Esther on ihan innoissaan, se sai läppärin isältään!! Nyt me dataillaan täällä kämpäässä innoissaan vierekkän :P
Reyesin päivän aamuna kuuluu syödä Roscón de Reyes. Se on hedelmäpullaa täytettynä jollakin, esim kermavaahdolla tai suklaalla. Sinne on piilotettu papu ja pikkuinen nukke. Jos omasta palastaan löytää pavun, joutuu maksamaan rosconin. Jos sieltä sen sijaan saa sen pikkuisen nuken, löytäjän päähän pistetään paperikruunu ja hän on sitten päivän kunkku tai kuningatar. Jippiiii, mun palasesta löyty pikkuinen kultainen kuningas!
Voi vitsi, Reyes oli jättäny mullekin lahjoja, ja paljon :O En Kuvitellu et saisin mitää joten en itsekään ostanut ja nyt on vähän hassu fiilis.
Estheriltä sain kaksi paitaa ja boleron, vihreän laukun, 3 korvikset ja karkkia. Sen äidiltä kauluspaidan jossa on sydämiä ja sen siskolta merirosvosukat :D
Huomenna alkaa ehkä luennot? Tai sit keskiviikkona. Menen ottamaan selvää aamulla.
Meistä on tullut Estherin ja Violetan kanssa hyvii kavereita. Oon tosi tyytyväinen täällä! Vuosi on alkanut mahtavasti! *koputtaa puuta*

keskiviikko 2. tammikuuta 2008
Hyvää 2008:aa!!
No olihan vuodenvaihde!
Tiivistettynä: viinirypäleitä, skumppaa, hyvää ruokaa, iltapukuja, uusia kivoja ihmisiä, pippurisumutetta, vessajonoja ja rikkinäisiä vessoja, mustasukkaisuutta, ylihintaisia juomia, draamaa, tanssia, hauskaaaaa!
Olimme siis Chiclanassa Estherin äidin ja siskon luona kahden Outin voimin. Illalla syötiin Amparon, Estherin äitin laittamaa ihanaa ruokaa 3 ruokalajin ateria. Uskaltauduin maistamaan jättikatkarapuja.
Espanjankielisissä maissa on tapana napsia 12 viinirypälettä vuoden vaihtuessa. Telkkarista kuunnellaan 12 kellon kumahdusta ja jokaisella syödään uva. Meille oli sit jokaiselle varattu viinirypäleet. Katso video mun kuvablogista :D Haha, mua huvittaa ku ollaan kaikki niin totisia ku pistellään rypäleitä poskeen.
Sitten juotiin skumppaa, ja lähdettiin Coteillon-bileisiin. Ennen ku mentiin sisään tutustuin Estherin siskon Irenen kavereihin ja ne kuunteli meidän puhetta ihmeissään ja nauroi kippurassa. Halus oppia sanomaan mm. "Osta kolmet pikkarit kympillä" ja muuta sellaista.
Kieltämättä vähän ryöstöö ne bileet, koska sisäänpääsy oli 40€ ja siihen kuulu 3 drinkkiä, jotain ruokaa, bilehattu, ilmapallo, loistetikku, paperinaamari ja joku pilli. Ruokaa, jota ei tosin koskaan löydetty (: Ja muuten se oli musta ihan normaali disco. Mut sellasta se on melkeen joka baarissa täällä uutena vuotena.
Sit siel oli 2 vessaa naisille ja ihmisiä bilettämässä oli sellaiset 1000. Aika kului hyvin vessajonossa ja kun hotelli helpotukseen vihdoin pääsi se ei vetänyt.
Jossain vaiheessa Outinha sai kyynärpäästä poskeensa ja mulle tuli joku muija sanomaan että "Hija de puta, mitä sä sanoit mun poikaystävälle?" Mä olin ihan pihalla koska en ollu jutellu kenenkää kaa. Käytiin pikku keskustelu, joku veti sen pois siitä ja se potkas mua. Onneks ei menny sukkikset rikki ;) Huuui, en uskalla jutella enää kenellekää...
Jossain vaiheessa tanssilattialla kaikki alko yskiä vimmatusti. Mietin et mikä tääl pistelee nenää, kurkkua ja silmiä, nyt ulos täältä. Kaikki alko hakeutuu ovelle. Jollain oli selkeesti ollu mukana pippurisumutetta tai vastaavaa ja se oli keksiny hyvän läpän suihkauttaa sitä juhlakansan niskaan yläkerrasta. Hetken kuluttua ei enää kirvellyt mut alettiin tekee lähtöä.
Kaikesta huolimatta, Estherin perhe oli tosi kiva ja syötiin ihania ruokia ja niiden kanssa oli mukavaa! Tutustuin tosi mukaviin tyyppeihin ja toivon että näen ne vielä.
Hyvää ja Onnellisten hetkien täyttämää Uutta Vuotta 2008!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)