Huomenta.
Eilen illalla olin ekaa kertaa elämässäni katsomassa flamencoa. Cádizin flamencokoulu esitti. Luulen, että nyt tiedän miltä useista ihmisistä tuntuu oopperassa. Se nainen huusi niin kauheasti ja sen ilme oli tosi kärsivä... Se kuuluu asiaan ja joidenkin mielestä se on just flamencon ihanuus. Mun mielestä se ei ollut kauheen miellyttävää katseltavaa, eikä kuunneltavaa.
Sitten tuli tanssija kuvioihin. Se tanssi tosi upeesti. Kun ei tarvinut katsella laulajien kärsiviä ilmeitä, esitys alkoi tuntua ihan miellyttävältä. Loppujen lopuksi lavalle nousi vanhempi nainen ja arkivaatteissa olevia nuoria ja alko oikeen kunnon show: kaikki improvisoi ja taputti eri rytmiä niin että taputtamisesta tuli yhtääkkiä oma taiteenlajinsa. Jokainen esitteli vuorollaan tanssitaitojaan ja muut taputti ja lauloi. Luulen et se vanhempi rouva oli flamenco-opettaja. Sillä oli karismaa, se oli toi valloittava.
Yllättäen jatkettiin siitä bilettämään. Mentiin Outin ja Tuomaksen kanssa yhden itävaltalaisen luokse. Siitä sitten Maleconiin, jesss, ja kun se meni kiinni, toiseen baariin. Tultiin aamun ekoilla busseilla himaan. Päädyttiin Tumen kanssa istuskelemaan tohon rannalle kahdeksan aikaan :D Olin kotona 8:15.
Stadionilta kuuluu taas möykkää. Katselen sivusilmällä Cádiz - Jérez -matsia telkkarista ja kuuntelen äänet ikkunasta (: Gooooooooooooooooool! 1-0
Go Cádiz!!!!!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti