Andalucialainen asiakaspalvelu

Jihuu, langaton netti saatiin toimimaan. Nyt voin datailla missä päin kotia vain ja miten päin vaan.

Mentiin eilen kämppiksen kanssa ruokakauppaan ja ostettiin koko kuukaudeksi tavaraa. Myyjä oli ihan varma että meillä on ainakin 5 lasta. Sit ku tuli maksun aika, mun kortti ei toiminu! En kantele viittäkymppiä käteisenä mukanani kovin usein, ja sitten mä latasin sille kaikki korttini tiskille, mutta ykskään ei toiminu. Kämppiksellä oli onneksi pennosia ja maksoin sille takasin. Kiitos Visa. Visa avaa tulevaisuuden.

Ostin housut toissapäivänä, mutta ne on rikki. Andalucialainen asiakaspalvelu on ainakin tähän mennessä ollut niin mielenkiintoista, että mua ei yhtään huvita mennä palauttamaan niitä. Ne luultavasti luo muhun taas niin hyytäviä katseita että vakuutun siitä että olen itse jotenkin syyllinen tuotteen viallisuuteen.

Ei oo mitenkään harvinainen näky että kassahenkilö juttelee kaikkien muiden kanssa paitsi sen asiakkaan jota palvelee: joko työkaverin, tai jonkun tutun asiakkaan kanssa samalla kun vetelee tavaroita. Luonnollisesti niitä tavaroita myös heitellään siinä hihnalla. Myyjä sanoo kiitos ehkä 2 kertaa kymmenestä ja katsoo silmiin kerran kuussa. Sit jos menee kysymään jotain vaikka vaatekaupassa, niin yleensä se ilme on sellanen et mitä hemmettii sä siihen tuut häiritsee mun kakshaarasten hiuksien etsimistä. Yks päivä mua tervehdittiin ruokakaupan kassalla:
"Moi, mikä meno?" Se oli keski-ikäinen nainen, hih.

Ravintoloissa yleensä haarukat, veitset ja lasit on lentäny tai paiskautunu siihen pöytään ja pullon kanssa saa taistella ihan itse jos haluaa sen auki. Espanjan oppikirjat antaa kyllä tääääysin väärän kuvan tästä elämästä. Välillä näyttääkin siltä, että työ on täällä ihmisille sellanen välttämätön paha, johon ei sen kummemmin kannata panostaa ja joka on vaan hoidettava jotenkin alta pois. Lisäks on muuten ollu sellasiakin tapauksia et on tärkeämpää vastata kännykkään ku tuoda asiakkaalle lasku, heh.

Haluan tulla tänne töihin myöhemmin, niin ei tarvitse mielistellä asiakaspalvelualoilla :D Mutta paremmat myynit puljuilla olis jos myyjät jaksais vähän tsempata.


Yks Arturo johon tutustuin sinä Malibuiltana (lue alkupäässä oleva blogimerkintä) tahtoo että myyn kaikille Erasmuksille lippuja sen bileisiin lauantaina. Luuleeko se oikeesti että kaikki 400 Erasmusta tuntee toisensa? On meitä jo ainakin 3 suomalaista menossa.