maanantai 9. kesäkuuta 2008

Lakko - la huelga


Tulin juuri Diasta. Kaupan hyllyt oli ihan tyhjät. Täällä on kuljetusalan lakko ja se näkyy. Kauppalistassani oli 15 tuotetta, löysin niistä kaksi. Kuvittelin hetken olevani Kuubassa ja mietin että tältäköhän kuubalaisista tuntuu kun ne menee kauppaan. Hedelmäosastolla oli kaksi maissintähkää, kolme omenaa, muutama nahistunut luumu ja yksi keittovihannespussi. Vettä oli. Jouduin siis ostamaan päivittäistavaroiksi kaikkein kalleimpia tuotteita koska mulla ei ollut himassa mitään paitsi tomaattimurskaa. Äääitiii lähetä rahaa.

Turhaan siis siivosin tonne limap***aläjäkeittiöön itselleni kolosen jossa voin tehdä ruokaa. Kaupassa ei ollut ruokaa :D Kämppiksestä olisi pitänyt tulla mikrobiologi tai eläintenhoitaja. Onkohan se salaa torakoiden ystävä ku se ei siivoo? Se lähti Chiclanaan ja jätti kaksi lavuaarillista tiskiä joiden seassa on ruoantähteitä parin ateriallisen verran. Tai siis, se aloitti läjän keräämisen n. kuukausi sitten. Sen kaa asuminen jos mikä on kasvattanu luonnetta. On siis taivaallista asua ihmisen kanssa joka ei arvosta muita pätkääkään.

Onneksi Diassa sentään oli suklaapalmeroita! Voin syödä niitä stressiini.

Palmera on siis jättimäinen canapé suklaakuorrutteella. Niitä menee paljon näin tenttiaikaan. Keskiviikkona eka tentti enkä oo tänäänkään saano luettuu kunnolla. Mm keittiön raivaamisen ja naapurin kämppärempan takia. Oon tullu siihen tulokseen et mulla on krooninen kello kahdentoista malaria. Sen oireisiin kuuluu se ettei koskaan pääse ennen kahtatoista ylös.

Ei kommentteja: